lauantai 16. maaliskuuta 2013

Tiedottamisen tuskaa

Tieto lisää tuskaa. Tuttu lause monille ihmisille historiasta. Keskiajalla ihmisille tiedotettiin rummunpärinällä ja torvensoitolla toreilla että ruhtinas on riitautunut serkkunsa kanssa ja syttyisi sota .Toinen syy tiedottamiseen oli veronkorotukset. Näin mentiin vuosisatoja, kunnes Guttenberg keksi kirjapainotaidon. Ensin painettiin uskonnollisia tekstejä, myöhemmin lehtiä ja kirjoja.Toisaalta nämäkin kuuluivat ainoastaan parempien ihmisten koteihin.Tieto oli valtaa, eikä kuulunut kansalle.

Suomessa tiedonkulkua ovat mullistaneet 1800-luvun loppupuolella  Uno Cygnaeus ja Aleksis Kivi. Cygnaeusta pidetään kansakoulun isänä ja lukutaidon levittäjänä Suomessa. Aleksis Kivi taas aloitti Suomen kielisen kirjallisuuden. Alkoi painetun sanan levittäminen kansalle.

Seuraavalla vuosisadalla saimme radion, puhelimet, tv:n ja lopulta tietokoneet. Radioita alkoi ilmestyä pappiloihin ja ja porvariskoteihin 30-luvulla. Tiedonkulun vallankumous oli alkanut. Televisiot yleistyvät 60-luvulla ja tietokoneet 90-luvulla.Tänä päivänä lähestulkoon joka kodista löytyy kaikki edellä mainitut ja vielä useampana kappaleena. Luulisi tiedottamisen ja tiedonkulun olevan helppoa ja vaivatonta. Näin ei kuiteenkaan ole, joka tuutista tulee valtavia määriä mainoksia ja muuta tietosaastetta.
.
Taloyhtiöden ongelma on juuri tiedottaminen ja sen puute.  Valitettavan usein ainoa tiedote on kutsu vuosittaiseen yhtiökokoukseen.  Miten sitten pitäsi tiedottaa.
Laputtamalla ilmoitustaulut A4:lla tai hankkimalla sähköinen ilmoitustaulu. Mutta kuka sitten hoitaa sen tiedottamisen. Isännöitsijä, jota ei saa kiinni erkkikään tai joku hallituksen jäsenistä.  Ihan sama kuka, pääasia on, että tieto kulkee asukkaille riittävän nopeasti ja usein.

Mielestäni mielummin liikaa paperia kuin liian vähän .Miksi paperia se on kohtuulisen helppo ja halpa tapa kertoa asioista. Hätätilassa tiedotteen kirjoittaa käsin, eikä homman hoitamiseen tarvita sen kummempia teknisiä vempeleitä. Vaihtoehtona on sähköinen viestintä, mutta kaikki ihmiset eivät silti lue kaikkia viestejä säännöllisesti. Tamperelainen taloyhtiö on ratkaissut pulman käyttämällä molempia muotoja sekä julkaisemalla omaa lehteä.Tätä minä kutsun hyväksi ja riittäväksi tiedottamiseksi. Kaikilla ei vain ole resursseja tämän kaltaiseen toimintaan.  Ai niin palataan takaisin alkuun , onhan vielä yksi ikiaikainen menetelmä, nimittäin puhuminen..Järjestetään  asukas-iltoja vapaata keskustelua tarvittaessa asiantuntija vierailuja. Kohtuullisen helppo keino lisätä viihtyvyyttä ja vähentää ennakkoluuloja.
Mikä tässä Suomen kielisessä lauseessa on niin vaikeaa ymmärtää? Kysyi vanhin tyttäristämme tyttärenpojalta kiellettyään häntä kahdesti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti